Amerikkalaisen työpäivän pituudesta - Case Stanford

Tekevätkö amerikkalaiset oikeasti niin pitkiä työpäiviä kun puhutaan? Entä tekevätkö he tehokkaasti töitä?

Tähän teemaan päädytään usein kun keskustelen töistäni täällä vierailevien suomalaisten kanssa. Riippuu tilanteesta, lienee oikea vastaus molempiin kysymyksiin. Kerron omista havainnoistani.

Lääkäreiden työtä seuratessani voin sanoa että vastaus on kyllä ja kyllä. Etenkin erikoistuvien lääkäreiden päivät ovat täällä pitkiä. Työpäivä alkaa yleensä viimeistään seitsemältä aamulla ja päättyy seitsemän tai kahdeksan maissa illalla. Iltaisin kotona vielä tarkistetaan potilasasiakirjamerkintöjen oikeellisuus omalta kotikoneelta ennen nukkumaanmenoa (kyllä, potilastietoihin pääsee käsiksi omalta koneelta suojatun yhteyden kautta). Lounas syödään usein tietokoneen äärellä. Kahvitaukoja ei tunneta. Arkitöiden päälle tulee vielä päivystykset.

Taannoin miespuolinen tutkijaprofessorikollegani valitteli että hänen 1- ja 3-vuotiaat lapsensa eivät ole nähneet lastentauteihin erikoistuvaa äitiään koko viikkoon. Äiti lähtee töihin ennen kuin lapset heräävät ja palaa töistä vasta kun lapset on peitelty nukkumaan.

Operatiivisen alan edustajilla (=kirurgit) tilanne voi olla vielä kimurantimpi. Erikoistuvat lääkärit ovat yleensä vastuussa etupäivystyksistä ja joskus suppealle erikoisalalle erikoistuu vain yksi lääkäri kerrallaan. Se tarkoittaa sitä että kyseinen lääkäri on päivystysvastuussa koko sen vuoden kun hän erikoistuu. 24/7. Usein yli 12-tuntisiksi venyvien päivätöiden lisäksi hän siis on jatkuvasti puhelimen päässä, kiertää joka lauantai ja sunnuntai osaston, ja tarvittaessa ajaa sairaalaan tekemään päivystysleikkaukset keskellä yötä tai viikonloppuna.

Eräs kyseisessä elämänvaiheessa oleva lääkäri jonka tunnen (kyse ei siis ole urbaanilegendasta), kertoi että sai kyllä yhden viikonlopun vapaaksi kun meni tekemään erikoislääkäritenttiä usean tuhannen kilometrin päähän. Ystävällinen erikoislääkäri oli tuurannut häntä ne kaksi päivää.

Järjen kanssa tällä työtahdilla ei tietysti ole mitään tekemistä. Mutta jos täällä haluaa erikoislääkäriksi, ei auta kuin sopeutua tilanteeseen. Ja yhtäkkiä oma lastentauteihin erikoistuvan lääkärin työ Suomessa tuntuu varsin helpolta nakilta, vaikka on sekin kai aika päivystyspainotteista suomalaisessa mittakaavassa.

No entä sitten tutkijat? Tekevätkö hekin paljon töitä?

Ryhmäämme liittyi hiljattain kardiologiaan erikoistuva lääkäri, jonka tähtäimenä on MD tutkinnon lisäksi PhD tutkinto. Hän totesi että vuoden loppuun asti hän voi tehdä tutkimustyötä ainoastaan öisin ja päivystysten jälkeisinä vapaapäivinä, mutta sitten kun saa erikoislääkärin paperit, asia helpottuu. Perehdytys meinasi muodostua hieman ongelmalliseksi, mutta se saatiin järjestettyä näiden mainituiden päivystysvapaiden aikana. Ja tämä lääkäri todellakin viettää öitään labrassa.

Omassa labrassani em. poikkeusta lukuun ottamatta tutkijat eivät kuitenkaan tee töitä kellon ympäri – ainakaan työpaikalla. Itse olen aamuihminen ja olen käytännössä aina ensimmäisenä paikalla aloittaessani työpäivän seitsemän ja kahdeksan välillä. Muut valuvat paikalle yleensä yhdeksän maissa tai sen jälkeen. Itse lähden töistä yleensä puoli viiden pintaan ja olen yleensä ensimmäinen joka lähtee. Sen sijaan moni lapseton graduate student tuntuu usein viettävän iltansa labrassa. Me, joilla on lapsia, vietämme varmasti vähemmän aikaa laboratoriossa. Mutta kyllä sitä itse kukin usein tekee jonkun tunnin töitä kotona aamulla ennen lasten heräämistä tai illalla lasten mentyä nukkumaan.

Työnkuvaamme kuuluu myös laboratoriokokeet, jotka vaativat labrassa käyntiä päivittäin, myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Tätä pidetään selviönä, eikä kenellekään tule mieleen mutista asiasta tai vaatia tuplapalkkoja. Se kuuluu työn luonteeseen, eikä työtunteja lasketa.

Onko työnteko sitten tehokasta?

Kyllä täällä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa käydään myös ”työajalla”, ja työkavereiden kanssa keskustellaan myös muista kun työasioista. Juju on kuitenkin siinä että tulosta saadaan aikaiseksi, ja ihmiset tekevät töitä positiivisella innolla ja motivoituneina. Kuten aikaisemmassa blogissani kirjoitin, töitä tehdään ja yhteistyöprojektit edistyvät Slack-palvelun välityksellä usein myös iltaisin ja viikonloppuisin, eikä se tunnu olevan kenellekään ongelma.

Runsasta työntekoa  myös ihannoidaan, ja toisaalta laiskuutta (mitä se sitten onkaan) paheksutaan. Osallistuessani erääseen johtamisaiheiseen koulutukseen, kurssin Egyptistä kotoisin oleva vetäjä kertoi että aloittaessaan Stanfordilla hän kutsui tapaamiaan uusia ihmisiä kanssaan lounaalle. Hän kertoi että usein hänen kutsuaan ihmeteltiin, eihän täällä kuulemma ole tapana lounastaa kollegoiden kanssa. Luennoitsija vakuutti meille useampaan kertaan että hän piti näitä lounaita työntekona, sillä niiden tarkoituksena oli verkostoituminen. Eräs kurssille osallistuva, hieman hengästyneen ja hätäisen oloinen endokrinologi kertoi että hän pitää tällaisia lounastaukoja ehkä jopa hieman paheksuttavina. Hänellä itsellään kun on tapana nauttia amerikkalaiseen tapaan lounas tietokoneen äärellä töitä tehden.

Rikoin kommenttia seuranneen hiljaisuuden kertomalla, miten tapaamme täällä suomalaisella postdoc-porukalla silloin tällöin, ja lounastamme ihan vaan sosiaalisissa merkeissä. Kurssilla oleva australialainen postdoc peukutti, muut olivat kohteliaasti hiljaa.

Paikallisissa teknologiayrityksissä työskentelevät puhuvat siitä, miten Piilaaksossa töihin suhtaudutaan suurella intohimolla. Saman havainnon ovat tehneet useat täällä yritysvierailuilla käyneet suomalaiset. He kertovat että tapaamansa asiantuntijat ovat huomattavan innostuneita asiastaan ja ylpeitä työpaikoistaan. Myös yliopistomaailmassa törmää samaan intohimoon. Kun jotain tehdään, se tehdään huolella. Ja kollegoita autetaan vaikka aika on kortilla.

Minulta pyydettiin hiljattain lyhyttä esittelyvideota itsestäni. ”Ihan sellainen kännykällä kuvattu riittää” sain ohjeeksi. Vloggaamista harrastava graduate student –työkaverini kun kuuli asiasta tokaisi että vielä mitä, ethän sinä voi kännykällä kuvattua juttua julkaista. Hän halusi auttaa ja ehdotti että seuraavana iltana käyttäisimme pari tuntia kuvauksiin. Niin teimme, ja vielä kyseisenä iltana hän pykäsi kasaan hienon videon. Tuloksena oli ammattimainen kolmen minuutin pätkä taustamusiikkeineen.

Mistä tämä motivaatio, innostus ja auttamishalu sitten kumpuaa? Kasvatuksella ja paikallisella menestystä ihannoivalla arvomaailmalla on varmasti vaikutusta asiaan. On myös totta, että ympäristö jossa työskentelen on poikkeuksellinen, eikä varmasti edusta poikkileikkausta tästä maasta. Mutta  valittajat ja työhönsä kyllästyneet loistavat kyllä poissaolollaan minun työpaikallani. Pohdin usein, että onkohan täällä ihmiset tehneet useammin oikean alavalinnan?

 Monet taittavat työmatkansa San Josen ja San Franciscon

välillä kulkevalla Caltrainilla

Vielä  useampi kulkee omalla autolla.

Caltrainin yleensä täyteen tungettu pyöravaunu
aamuruuhka-aikaan uudenvuodenaattona 

- kyllä täällä pidetään myös vapaapäiviä.